Susanna Seriola-Vesa

Susanna Seriola-Vesa on syntynyt Tampereella ja asuu ja työskentelee siellä. Hän opiskeli Helsingin Taideteollisessa korkeakoulussa (nyk. Aalto-yliopisto) ja palasi opintojen jälkeen kotikaupunkiin.

Hänen varsinainen ammattinsa on sisustusarkkitehti, mutta piirtäminen ja maalaaminen ovat aina olleet hänelle luontaista lapsuudesta asti. Pelkästään kuvataiteilijana hän on työskennellyt vuodesta 1999 ja siitä lähtien osallistunut lukuisiin yksityis- ja yhteisnäyttelyihin aktiivisesti.

”Maalaan akryyliväreillä rouheita ja kerroksellisia pintoja, joissa figuratiiviset elementit perustuvat usein muinaishistoriaan ja mytologiaan. Minua kiehtovat patinoituneet ja kuluneet pinnat, frescot ja esineet. Työstäessäni pohjia lisään kerros kerrokselta värejä välillä ohuesti ja välillä runsaasti. Näin muodostuu lopulta tavoittelemani sävy, tekstuuri ja eloisuus, jotka tekevät teoksistani tunnistettavia ja uniikkeja.

Ihmisen tai eläimen kasvonilmeet, silmät ja tunnetilat ovat figuureissani tärkeitä. Kommunikoimme katsomalla toisiamme silmiin ja muodostamme alitajuisesti mielikuvia, joita on ensivaikutelman jälkeen vaikea muuttaa. Toivon välittäväni maalauksillani tunnetiloja sekä positiivisia mielikuvia katsojille.”

Curriculum vitae

OPINNOT

  • Yo Tampereen yhteiskoulun ilmaisutaidon lukio 1982
  • Pirkkalan Taidekoulu 2003–2007
  • Yksityisopinnot / Ammattitaiteilija Lasse Marttinen 2000–2003
  • Helsingin Taideteollinen Korkeakoulu, pääaineina sisustusarkkitehtuuri ja huonekalusuunnittelu 1982–1987
  • Helsingin Taideteollinen Korkeakoulu, taiteen lisäopinnot 1987–1988

TEOKSET KOKOELMISSA

  • Ospedale San Giovanni -syöpäsairaala, Torino, ITALIA
  • Oulun seudun Ammattikorkeakoulu OAMK, Oulu
  • College for Educational Studies, Parkano
  • Lisäksi teoksia monissa yksityiskokoelmissa esimerkiksi Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Tanskassa, Norjassa, Ranskassa, Singaporessa, Englannissa, Italiassa ja Espanjassa.

TAIDEKILPAILUT

  • SKJL Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto, logosuunnittelu, 1. sija 2007
  • Art Rom ”Textures” -maalauskilpailu, 3. sija 2006

VALIKOIDUT YKSITYISNÄYTTELYT

  • Galleria 4-kuus, Helsinki 2010–2024
  • Galleria WW Kulmagalleria, Juupajoki 2023
  • Galleria Pihatto, Lappeenranta 2023
  • Galleria Patina, Jyväskylä 2013–2022
  • Neliö-Galleria, Oulu 2007–2022
  • Mirroring-Peilikuvia, Viljamakasiini, Ruovesi 2018
  • Artexpo New York City, USA, huhtikuu 2017
  • Mirroring-Peilikuvia, Sarastus forum, Torino, ITALIA 2016
  • Mirroring-Peilikuvia, Viljamakasiini, Ruovesi 2016
  • Galleria Kapriisi, Tampere 2016
  • Galleria Galilei, Turku 2014–2015
  • Hovinkartanon Taidekeskus, Hauho 2007–2015
  • Galleria Ulaani, Helsinki 2005–2011
  • Suomi Galleria, Tukholma, RUOTSI 2007
  • Galleria Nunes, Helsinki 2006
  • Galleria CM Bellman, Tukholma, RUOTSI 2004–2006
  • Galleria Seriola, Tampere 2004
  • Poriginal Galleria, Pori 2003
  • Taidegalleria Ripustus, Hämeenlinna 2003
  • Kirsten Kjaers Museum, TANSKA 2003
  • Galleria Ateljee Kämpe, Turku 2000

VALIKOIDUT RYHMÄNÄYTTELYT

  • Talo Rannalla -kesänäyttely, Ikaalinen, toukokuu 2024
  • Galleria Fogga, Helsinki 2010–2023
  • Tampere-talo, kulttuurihalli, kolmen naisen ryhmä, 2014
  • Ruka-Art, Kuusamo 2009–2013
  • Art-Helsinki nykytaiteen messut 2008–2011
  • Tukholman taidemessut, RUOTSI 2008
  • Pirkanmaa 3. triennaali, Tampere 2006
  • ”ELK”, Hirvi-näyttely, Pohjoismaiden suurlähetystö, Berliini, SAKSA 2004
  • ”ELK”, Hirvi-näyttely, Notodden, NORJA 2003

THE SAGA OF NORTH

NIZZA | 31.10.–17.11.2024